Liikkumisen apuvälineet

Liikuntakyky saattaa heikentyä erilaisissa elämäntilanteissa esimerkiksi sairauden, ikääntymisen tai vaikkapa tapaturman aiheuttaman loukkaantumisen vuoksi. Tällöin olisi tärkeää pysyä liikkeellä mahdollisuuksien mukaan, jotta peruskunto ja toimintakyky säilyisivät mahdollisimman hyvinä. Liikkumisen apuvälineillä voidaan helpottaa liikkumista ja parantaa liikkumisen turvallisuutta niin sisällä kuin ulkonakin.

Kun ylimääräisen tuen tarve ei ole vielä kovin suuri, saattaa liikkumisen apuvälineeksi riittää kävelykeppi. Kyynärsauvat voivat olla tarpeen, jos esimerkiksi loukkaantumisvamman vuoksi on tarve keventää alaraajan kuormitusta enemmän.

Tietyt sairaudet vaikuttavat tasapainoon ja lisäävät kaatumisriskiä. Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi Parkinsonin tauti, Alzheimerin tauti ja Ménièren tauti. Tällöin saattaa olla tarpeen hankkia rollaattori lisäämään liikkumisen turvallisuutta. Rollaattorin turvin päivittäinen aktiivisuus ja liikkuminen sekä sisällä että ulkona lisääntyvät ja tällöin on helpompi säilyttää peruskunto mahdollisimman hyvänä mahdollisimman pitkään. Rollaattori saattaa olla tarpeelinen myös silloin, kun lähdetään uudelleen liikkeelle esimerkiksi leikkauksen tai tapaturman jälkeen. Rollaattorista saa tukea tasapainolle ja sen istuimella on helppo levähtää kesken matkan teon. Lisäksi sen kuljetuskorissa tai -laukussa kulkevat ostokset mukavasti.

Andanten valikoimista löydät arjen liikkumiseen kävelykepit, kyynärsauvat ja rollaattorit. Myymälästä saat myös kyynärsauvojen ja kävelykeppien lisävarusteet (kepinpääkumit, rannelenkit, jääpiikit). Kävelykeppien ja kyynärsauvojen pituudet sekä rollaattorin kädensijojen korkeudet säädetään aina käyttäjän pituuden mukaan jo myymälässä.

Muistathan, että turvallista liikkumista edistävät myös oikeanlaiset ja tarkoituksenmukaiset jalkineet. Andantessa on tarjolla jalkineita niin talvi- kuin kesäkäyttöön ja niin sisä- kuin ulkokäyttöönkin.

Käytämme evästeitä sisällön ja mainosten personointiin, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin. View more
Hyväksy
Hei! Laita meille viestiä!
Scan the code